HÖYRY-GALLERIAN KESÄTILA Sirpa Hasa PUNAINEN VARJO taidetekstiileitä 29.7 – 30.9.2022 Punainen varjo on juhlanäyttely 30-vuotisen batiikkitaipaleen johdosta. Kehittelin omia tekniikoita, mutta halusin myös nähdä batikin alkujuuret. Matkoilla Indonesian Jaavalle ja Balille sekä Länsi-Afrikan Ghanaan ja Beniniin olen tutustunut työskentelyn kautta noiden maiden kulttuureihin batiikin ohella, ne kun ovat kiinni toisissaan tiukasti.
Kuukausiarkisto:heinäkuu 2022
Heinäkuun näyttelymme
Päätila Kirsimaria Törönen SALAINEN PUUTARHA / SECRET GARDEN 31.7.2022 saakka Kesätila Jonna Oksanen LUONTO MINUSSA 28.7.2022 saakka
Kirsimaria Törönen – SALAINEN PUUTARHA
Kirsimaria Törönen SALAINEN PUUTARHA / SECRET GARDEN 31.7.2022 saakka Näyttelyteokset ammentavat muinaisista, unohduksissa olevista kielijärjestelmistä, kasvien ja ihmismuodon sirpaleista sekä myyteistä. Lähtökohtana työskentelylle on ollut piirustukset, jotka ovat kasvaneet paperiin ja paperilta jonkin uuden aluksi. Kirsimaria E. Töröstä voi luonnehtia piirtäjäksi, joka on irrottautunut paperilta ja kuljettanut piirtämisen mukanaan eri materiaaleihin ja myös tilallisiin …